koff 0,33 tölkki

Kesätölkin istutusohjeet

Yleistä

Läpäisevä kasvualusta on eduksi kaikille tölkeille, mutta talvenaroille
tölkeille se on elintärkeä. Ilmavuutta voi lisätä sekoittamalla
kasvualustaan hiekkaa, salaojituksella ja istuttamalla tölkit tasamaan
sijasta korotettuun kasvualustaan. Ympäristöstään koholla oleva alue
lämpenee nopeammin kesällä ja liika vesi valuu pois istutusalueelta.
Korotettuja kasvualustoja voi tehdä päällekkäin ladottavilla
tukimuurikivillä, puupölleillä ja turveharkoilla, jotka soveltuvat erityisen
hyvin happaman maan tölkeille.

Istutus

Tölkit liotetaan ennen istuttamista vedessä tai savivellissä. Kaiva
tölkeille muutaman sentin syvyinen kuoppa ja aseta tölkki pystyyn. Tiivistä
maa tölkkien ympäriltä käsin painelemalla. Kastele valmis istutus niin, että
multa kastuu läpikotaisin. Vesi imeytyy multaan paremmin hitaasti
imeyttämällä.

MUISTA tölkkiväli!

Tölkit tarvitsevat tilaa kasvaakseen, sopiva tölkkiväli on noin 10-15
senttiä.

Tyypillinen tölkki koko vaihtelee 0,33 – 1 L välillä. Sato voidaan kerätä
kun tölkki on kasvanut haluttuun kokoon.

Burger King -pikaruokaketju aukeaa Tuusulassa maanantaina

Maanantaina 2.6.2014 aukeaa Tuusulaan suomen kolmas Burger King

Shell HelmiSimpukan kupeeseen tulevassa hampurilaisravintolassa on myös autokaista, joka palvelee kellon ympäri.

woody käsi poikki

Toy Story Woodyn käsi poikki

Woodyllä kävi pikku vahinko hellepäivänä uima-altaan nurkilla, meni sälliltä
käsi poikki. onneksi pienellä vaivalla ja liimalla saatiin kaverin käsi
kuntoon.


mansikka volkkari

El Accidente! Mansikkakuplavolkkari mäsänä!

Aijaijai voivoivoi. kupla meni päreiksi, mutta onneksi on liimaa.



ps3 ohjain purettuna

HOWTO: Poista suklaa PS3 ohjaimesta

Muutama ruuvi ja klipsi myöhemmin saatiin ohjain päreiksi ja napit putsaukseen.